Inspiroidu kevään puutarhatrendeistä

Kevät on kaikkien multasormien kulta-aikaa, kun on aika inspiroitua puutarhan istutuksista. Pitkän talven aikana on kenties ehtinyt kasaantua toteuttamista odottavia ideoita, joita vihdoin pitkän, pimeän vuodenajan jälkeen on mahdollista lähteä toteuttamaan.

Ikivihreät ovat näyttävä, edullinen ja helppohoitoinen ratkaisu suomalaisiin pihoihin. Ne taipuvat moneen ja ovat toimivia niin ruukuissa, istutusryhmissä kuin piha-aitana. Monia suomalaisia pihoja reunustaa muun muassa kartiotuija, joka paitsi rajaa pihaa, tuo myös näkösuojaa ohikulkevalta liikenteeltä ja naapurien katseilta. Ikivihreät pysyvät sopivalla kasvupaikalla näyttävinä vuodesta toiseen suhteellisen pienellä vaivannäöllä.

Istutuslaatikkoviljely on ollut jo muutaman menneen kesän trendi, mutta tälle ei näy loppua. Moni kaupunkilainekin on löytänyt sisäisen viherpeukalonsa ja ryhtynyt viljelemään sekä kasvattamaan kesäkeittiön herkkuja omalla pihallaan. Pienelläkin pihalla voi kasvattaa vaikka ja mitä! Istutuslaatikkoviljelyn voi aloittaa melko pienillä panostuksilla ja ensimmäinen hankinta on sopivan kokoinen. Istutuslaatikon voi tehdä myös itse. Parasta istutuslaatikkoviljelyssä on tietysti saada lautaselleen itse kasvattamiaan herkkuja, mutta vehreä istutuslaatikko myös elävöittää pihaa.

Ruukkuistutukset sopivat hyvin pieneenkin pihaan ja ne ovat helposti muunneltavissa. Kasveja ruukuissa voi vaihtaa ja ruukkuja voi vaikka siirrellä paikasa toiseen. Ruukut eivät ole vain kukkia varten, vaan ne sopivat yhtälailla hyötyistutuksiin sekä pienille koriste- ja hedelmäpuille ja pensaille. Kaikissa istutuksissa tulee ottaa huomioon kasvuympäristö. Aurinkoiselle pihalle ei tule valita varjoisen paikan kasvoja ja päinvastoin. Kesäkukkien kirjosta onneksi löytyy vaihtoehtoja eri typpisiä pihoja värittämään.

Ruukkuistutuksissa onnistuu kun valitsee kasvupaikkaan sopivat kukat ja ryhmittelet ne kauniiksi asetelmiksi. Sekoittamalla kasveja saa aikaan näyttäviä ja mielenkiintoisia asetelmia. Ruukkuistutuksissa oikeastaan vain oma mielikuvitus on rajana. Ruukunkaan virkaa ei välttämättä tarvitse toimittaa puutarhamyymälästä hankittu ruukku, vaan tarkoitukseen sopii yhtä hyvin säkit, puiset laatikot ja erilaiset astiat. Tai sitten ruukun voi tehdä jopa itse esimerkiksi betonista.

Piha on kesäaikaan kuin toinen olohuone, jossa ihmiset viettävät aikaa niin perheen kuin ystävien kanssa. Pihaa ei sisusteta ainoastaan pihakalustein, vaan suomalaisissa pihoissa nähdään paljon myös erilaisia esineitä ja tekstiilejä. Pihaa voi sisustaa vaikka miten kunhan antaa omalle mielikuvitukselle ja kokeilulle mahdollisuuden!